Kuljetusalan koulutussivusto kuljetusala.com julkaistu!

Sami Pylvänäinen (sami.pylvanainen a verkkovaraani.fi), 5.2.2015

Uudistimme kuljetusalaa esittelevän koulutussivuston tuoden sen tähän päivään uusilla web-tekniikoilla ja uskottavalla verkkoilmeellä. Ala tarvitsee uusia työntekijöitä!

Kuljetusalan koulutussivuston, kuljetusala.com, uudistamisessa oli kieltämättä haastetta, jonka tuovat kohderyhmänä pääasiassa olevat yläasteen koululaiset. Miten luoda kuljetusalasta koululaisiin vetoava, dynaaminen ja houkutteleva vaihtoehto ammatinvalinnassa?

Kuljetusala

Maantieliikenne on tärkein kuljetusmuoto Suomessa niin tavaroiden kuin ihmisten kuljetuksissa. Ala tulee tarvitsemaan tulevaisuudessa noin 5 000 uutta työntekijää vuosittain muun muassa nykyisten työntekijöiden jäädessä eläkkeelle.

Uudistimme eri kuljetusalan järjestöjen sponsoroiman kuljetusala.com -koulutussivuston täysin. Pääasiassa yläasteen koululaisille suunnatussa sivustossa emme lähteneet yrittämään mitään peruskliseitä, jossa nuorisoviestinnässä luodaan mukacoolia ja trendikästä. Ammatinvalinta on kuitenkin niin nuorelle kuin myös ammattia vaihtavalle ihmisille merkittävä vaihe elämässä, jossa asiallisella tiedolla ja uskottavalla sekä helppokäyttöisellä sivustolla on tärkeä rooli perustiedon hankinnassa ja mielikuvan muodostamisessa.

Uusi kuljetusala.com sivusto toteutettiin luonnollisesti responsiivisena, jotta diginatiivi sukupolvi voi käyttää sivustoa helposti myös mobiililaitteella. Uuden eAdmin 5 -sisältöhallintajärjestelmän päälle rakennettu sivusto toteutettiin visuaalisesti houkuttelevaksi käyttämällä uusia webtekniikoita, kuten videotaustakuvaa, täysskaalautuvaa taittoa sekä sisällön monipuolistamiseksi alan työntekijöiden sitaatteja ja videoesittelyitä.

Asiakkaalta saatu palaute on ollut todella hyvää ja juuri julkaistun sivuston käyttäjämäärätkin lisääntyvät tasaisen mukavasti. Toivottavasti monipuoliselle kuljetusalalle löytyy nyt hyviä ja innostuneita työntekijöitä paikkaamaan tulevaa työvoimapulaa ja "Mä oon rekkamies" -tyyppiset mielikuvat jäävät unholaan!

www.kuljetusala.com



Takaisin

kuljetusala.com

Pääasiassa yläasteen koululaisille, opoille sekä ammatinvaihtoa suunnitteliville kuljetusalasta kiinnostuneille henkilöille suunnattu koulutussivusto tarjoaa kattavaa tietoa kuljetusalasta sekä sen vaatimasta ammatillisesta koulutuksesta.

www.kuljetusala.com

Ei pelkästään ajamista, vaan asiakaspalvelua parhaimmillaan - Sari, linja-autonkuljettaja

Meihin luottavat jo